Opettajana olen positiivinen, rauhallinen, järjestelmällinen ja
kärsivällinen. Kohtelen jokaista oppilasta tasa-arvoisesti ja minulle on
tärkeää yrittää saada yhteys oppilaisiini. Tähän pyrin muun muassa
jutustelemalla oppilaideni kanssa ja kiertelemällä auttamassa heitä.
Lisäksi opin melko nopeasti oppilaideni nimet, mikä auttaa yhteyden
syntymisessä.
Opintojen alussa opettaminen jännitti minua paljon ja mietin, sovellunko
opettajaksi, sillä olen melko hiljainen. Opintojen myötä minulle on
kuitenkin käynyt selväksi, että olen valinnut oikean ammatin. Viihdyn
työssä erinomaisesti enkä enää jännitä opettamista. Lisäksi minusta on
ihanaa tehdä niin ihmisläheistä ja monipuolista työtä. Koko opintojen
aikana olen siis saanut itsevarmuutta luokan johtajana olemiseen.
Lisäksi olen oppinut monipuolisesti muun muassa eri työtavoista,
arvioinnista, eriyttämisestä ja reflektoinnista sekä saanut työskennellä
monien erilaisten ryhmien parissa ja huomannut, miten erilaisia eri
opetusryhmät voivat olla.
Kolmannen harjoittelun aikana olen opetellut antamaan selkeämpiä ohjeita
ja kiinnittänyt huomiota siirtymiin. Minulla on ollut lisäksi
tavoitteena opetella ajanhallintaa ja se onnistuukin jo huomattavasti
paremmin verrattuna aikaisempaan. Ennakkotehtävässäni mainitsin vielä
yhdeksi kehittämisenaiheekseni tuntien suunnittelun ja mielestäni olen
tämän harjoittelun aikana oppinut suunnittelemaan sujuvia oppitunteja.
Suunnittelen tunnit huolella etukäteen, mutta tarvittaessa osaan myös
irrottautua tuntisuunnitelmasta ja toteuttaa opetusta tilanteen mukaan.
Harjoittelun aikana olen kiinnittänyt huomiota tuntien monipuolisuuteen
ja kokeillut monia erilaisia työtapoja esimerkiksi TVT:tä hyödyntäen.
Vaikka olenkin jo alkanut käyttää opetuksessani erilaisia työtapoja,
tukeudun yhä melko paljon oppikirjaan. Minun pitäisi siis vielä oppia
soveltamaan ja kehittämään enemmän kirjan ulkopuolista materiaalia
opetuksessani.
Kielen opettamisessa koen haastavimpana asiana kieliopin opettamisen,
sillä ainakin osa kielioppiasioista on melko monimutkaisia opetettavia
ja itsellekin joskus hankalia. Lisäksi kieliopin opettamisessa on
haastavaa se, miten siitä saisi mielenkiintoisen oppilaiden
näkökulmasta. Tulevaisuutta ajatellen minun pitäisi siis vielä miettiä,
miten kieliopin opettaminen sujuisi parhaiten ja, miten siitä saisi
mielenkiintoista. Toinen asia, josta minun pitäisi vielä oppia lisää, on
eriyttäminen. Eriyttämisestä on opintojen aikana tullut paljon tietoa
ja tämän harjoittelun aikana pääsin sitä vähän tekemäänkin joidenkin
oppilaiden suhteen, mutta se on silti mielestäni melko haastavaa, sillä
se riippuu niin paljon muun muassa oppilaasta ja opetettavasta asiasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti